Rahoittajan ansaitsema Menestyjä-sertifikaatti on hyvän liikekumppanin merkki

Corona Capital Oy ja sen Rahoittaja.fi- yritysrahoituspalvelu ovat ansainneet vuoden 2018 menestyjäyrityssertifikaatin.

 

Menestyjäyritys on nimensä mukaan yritys, joka menestyy vertaisiaan paremmin.

 

Menestyjä-sertifikaatin saamisen edellytyksenä ovat:

 

– osaava yritysjohto

– omistautunut henkilökunta

– tehokkaat prosessit

– asiakkaan ymmärtäminen

 

Tänä vuonna olemme Corona Capitalissa keskittyneet erityisesti prosessien tehostamiseen. Järjestelmämme on kokenut useita muutoksia, joiden tavoitteena on ollut automatisoida prosessejamme ja nopeuttaa sekä tehostaa toimintaamme. Järjestelmän kehittämiseen satsaamisen toivomme helpottavan paitsi omien resurssiemme järkevämpää käyttöä, myös asiakkaan joutuisampaa ja joustavampaa asiointia.

 

Lisäksi olemme kuluneen vuoden aikana laajentaneet palveluvalikoimaamme huomattavasti. Näin olemme pyrkineet kuuntelemaan ja ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita paremmin. Esimerkiksi tarjoamiemme perintäpalvelujen  ja laskutuspalvelujen ottaminen osaksi palveluvalikoimaamme, on osa asiakkaidemme toivomista parannuksista, joita olemme kuluneen vuoden aikana toteuttaneet.

 

Kasvamme ja rekrytoimme tälläkin hetkellä joukkoomme lisää osaa ja sitoutunutta henkilökuntaa, jotta voisimme paremmin palvella asiakaitamme myös jatkossa. Haluamme samalla myös kiittää asiakkaitamme, jotka mahdollistavat liiketoimintamme ja yrityksemme olemassaolon.